Nimesi ja mallistosi:
Miia Halmesmaa,
”Miia Halmesmaa” vaate- ja asustemallistot koostuvat uniikeista yksittäiskappaleista ja piensarjoista naisten vaatteita, asusteita ja koruja, jotka kaikki valmistetaan Suomessa korkealaatuisista ekologisista materiaaleista.
Miten kuvailisit mallistoasi?
Yhdistelen ja leikittelen mallistoissani minimalistisen puhtailla linjoilla ja runsailla muodoilla. Suunnittelu on minulle kuin luovaa leikkiä eri materiaalien kanssa. On ilahduttavaa ja aina yhtä inspiroivaa nähdä miten materiaalia muuttamalla sama vaatekappale herää aivan uudella tavalla henkiin. Minulle on tärkeää myös suunnittelemieni vaatteiden mukavuus päällä. Mukavuus voi mielestäni sisältää myös kiiltäviä pintoja, hulmuavia helmoja ja rusetteja. Tuon mallistoissani uusia elementtejä haastamaan collegepuvun mukavuusstatusta. Toivoisin, että mallistoni vaatteista tulisi aina uuden omistajansa lempi- ja luottovaatteita.
Kuinka päädyit vaatealalle ja missä muualla kädenjälkeäsi on voinut nähdä?
Pienestä pitäen luovuus ja omilla käsillä tekeminen ovat vetäneet minua puoleensa. Löysin oman vahvuuteni käsitöiden parista äitini ja isoäitini avustamana. Monet rakkaimmat lapsuusmuistoni liittyvät joko äidin ompeluhuoneeseen, siihen salaiseen paikkaan, josta kauniit kesämekot kuin ihmeen lailla syntyivät. Sekä isoäitini käsiin, joista aina löytyivät kutimet, jotka eivät koskaan pysähtyneet kaiken työn ja tarinoiden kertomisen ohessa.
Minulle on aina ollut selvä, että pyrin kohti unelmaani, eli vaatessuunnittelijan ammattia. Aloitin 2001 vuonna vaatesuunnittelija opinnot Turun Ammattikorkeakoulun, Taideakatemian Muotoilija (AMK) linjalla. Ja viimeistelin opinnot Aalto yliopistossa, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa valmistuen taiteen maisteriksi vuonna 2014.
Miia Halmesmaa -nimeä kantava mallistoni on ollut olemassa kohta 10 vuotta. Vuodet pitävät sisällään paljon, mm. kansainvälisiä kilpailuja, asennetta pursuavia asuja musiikkimaailman vaikuttajille, oman osaamisen laajentamista kenkäsuunnittelun puolelle, nuorten suunnittelijoiden liikkeen pyörittämistä Helsingissä ja monia vaatemallistoja, joista toivottavasti suurin osa on vieläkin rakkaimpien vaatteiden listalla asiakkaiden vaatekaapissa.
Mikä on mallistossasi suosituin vaate asiakkaiden keskuudessa ja millainen on sen historia?
Mallistojen ehdoton suosikki ja klassikko on Flowy- mekko. Kaikki mallistojeni mekot ovat saaneet alkunsa omasta tarpeestani saada ylleni kaunis, monikäyttöinen, väljä ja mukava mekko, jota voi pitää ympäri vuoden. Flowy mekko kulkee hieman uudistuen mallistosta toiseen - hihan malli ja mekon materiaalit vaihtuvat kauden mukaan.
Mikä on oma lempivaatteesi omasta mallistostasi? Kerro vinkkejä sen käyttöön ja asustamiseen!
Oma lempivaate on ehdottomasti Flirty mekko. Nyt puhutaan mekkorakkaudesta vakavalla ilmeellä! Vaatekaapistani löytyy kyseisestä mekosta monta eri versiota ja monessa eri kuosissa. Ylivoimaisena ykkösenä on musta viskoosi Flirty, sitä käytän läpi vuoden, kesällä kimonon ja sandaalien kanssa ja talvella neuleen ja maiharien kanssa.
Millainen on oma vaatefilosofiasi?
Rakastan yksinkertaisia, selkeälinjaisia ja mukavia vaatteita, joissa on kuitenkin jokin yksityiskohta tai juttu, joka antaa vaatteelle persoonallisuuden. Tämä näkyy niin omassa pukeutumisessani kuin suunnittelemissani mallistoissa. Minulle on tärkeää myös vaatteen ekologisuus. Omalla toiminnallani yritän minimoida suunnittelemieni vaatteiden hiilijalanjäljen. Tästä syystä käytän pääsääntöisesti mallistoissani tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaaleja. Ja tämä luo omalta osaltaan myös pohjan suunnittelulleni, sitä ohjaavat voimakkaasti materiaalit. Koska käytän ylijäämää, en voi itse vaikuttaa niiden määriin. Mallistoissani käännän tämän positiiviseksi asiaksi, ja tästä syystä mallistot koostuvatkin pääsääntöisesti uniikeista yksittäiskappaleista ja pienistä eristä